Pitkä aamulenkki

Otsikko sisältää kaksi asiaa, joita en olisi kovin helposti uskonut sydämen perään kirjoittavani. Tosin pitkä lenkki oli tässä tapauksessa reilu tunti, josta juoksua 40 minuuttia, ja aamukin tarkoitti kello kymmentä, mutta uskokaa pois, minulle se on jo hyvä saavutus.

Vaikka olenkin harrastanut liikuntaa koko ikäni, olen kerta toisensa jälkeen joutunut toteamaan, ettei minusta saa maratoonaria tai edes sunnuntailenkkeilijää. Jo lenkin ensimetreillä alkavat kurkkukipu ja hengenahdistus, seuraavaksi yllättää pääkipu tai vessahätä, ja vartin juoksun jälkeen vannon polun reunalla puuskuttaessani ettei ikinä enää. Tämä kaikki muuttui viime lauantaina. Päätin vihdoinkin unohtaa huippu-urheilijan mentaliteettini -täysillä vaan, kyllä meikätyttö jaksaa- ja noudattaa aloittelijoiden lenkkiohjeita. Ensimmäinen tunti sujuikin oikein mukavasti kävelyä ja hölkkää vuorotellen. Koska kotimme lähellä ei ole pururatoja tai muita ympyrän tekeviä hölkkäreittejä, tein klassiset ja juoksin yhteen suuntaan niin kauan kuin jaksoin. Takaisin köpöteltiin enemmän tai vähemmän pää kainalossa, mutta ai että kun oli hyvä fiilis –minä tein parin tunnin lenkin tosta noin vaan! Tämänpäiväinen lenkki oli kestoltaan siis hieman lyhyempi, mutta sisälsi enemmän, nopeampaa ja pidempään yhteenmenoon suoritettua juoksua, joten tehokkuudeltaan se oli varmasti viimeviikkoisen veroinen. Ehkä pääsen jo kohta lisäämään lenkkeilyn pitkään harrastuslistaani.

Sitten on tosiaan se aamu. Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka heräävät pirteinä kukonlaulun aikaan ilman viittä torkkunapin painallusta ja kaivautumista syvemmälle peiton alle joka kerta kun herätyskello aloittaa piipityksensä -tai minun tapauksessani sen kukonlaulun. Yläasteella ja lukiossa herätys kyllä pärähti soimaan ennen seitsemää joka aamu, enkä niiden kuuden vuoden aikana nukkunut pommiin kuin kerran (silloin heräsin noin kahdelta iltapäivällä). Nyt kun luennoilla ei ole läsnäolopakkoa ja koulumatka kestää kävellen muutaman minuutin, on aivan liian helppo kääntää kylkeä ja päättää mennä vasta seuraavalle luennolle. Tai sitä seuraavalle. Tai lounaalle.

Tänä kesänä olen kesätöissä, joissa työaika on hyvinkin liukuva. Kunhan töitä tekee 8 tuntia päivässä, on aivan sama istuuko toimistolla aamun sarastaessa vai illan pimetessä. Ahaa, nyt te luulette minun kuorsaavan tyytyväisenä puolille päivin ja paiskivan töitä kuin iltavuorossa ikään -olette väärässä! Minä olen herännyt joka ikinen arkiaamu ennen seitsemää (Paitsi kerran kun olin unohtanut herätyksen. Silloin heräsin 7.15.) ja ollut työpaikalla usein jo puoli kahdeksalta. Eikä tämä ole aiheuttanut juuri minkäänlaisia ongelmia. Tosin olen mennyt myös varsin aikaisin nukkumaan ja viikonloppuisin nukun 13-tuntisia yöunia ja aamulla torkutan pari kertaa, mutta kenties on olemassa pienenpieni mahdollisuus, että minusta vielä kasvaa kunnon aamuihminen. Ehkä jos muuttaisin Australiaan.

Mainokset
Kategoria(t): Paula ♥. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Pitkä aamulenkki

  1. Paluuviite: 2010 | Paulasydän

  2. Paluuviite: Kevätkirmailu | Paulasydän

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s