Uudet sandaalit

Minun oli tarkoitus julkaista tämä teksti vasta huomenna eikä heti edellisen postauksen perään, mutta malttamattomana ihmisenä taidan painaa julkaisunappia nyt. Nauttikaa kahdesta rakkausasiasta täysin rinnoin, sillä huomenna tänne ei todennäköisesti tekstejä tipu.

Olen viimeaikoina (Uskon hallitsevani suomen kieliopin melko hyvin, mutta sana viimeaikoina on aina ollut minulle kompastuskivi. En lähtisi sijoittamaan mitään sanojen viime ja aikoina väliin mutta toisaalta en luultavasti ikinä kirjoittaisi esimerkiksi viimevuonna. Vaikeaa, mutta silmäni ovat tottuneet yhteenkirjoitettuun asuun, joten taidan pysytellä siinä.) katsellut kauppojen kenkähyllyjä sillä silmällä. Häihimme on vielä yli vuosi, mutta unelmien häämekko odottaa jo kaapissa ja kengistäkin oli muodostunut vahva visio morsiamen päässä. Konjakinruskeat, matalapohjaiset gladiaattorisandaalit. Mahdollisesti nyörit nilkan ympärillä. Mukavat, sirot, kauniit, käytännölliset.

Tiistaina vihdoin kenkä ja Tuhkimo kohtasivat Tapiolan Stockmannilla, ja kiikutin kuvan Vagabondit alennushyllystä kassalle. Nyörit jäivät puuttumaan, mutta muuten kengät ovat varsin lähellä täydellisyyttä (sukkahousut sen sijaan ovat makkaralla ja muutenkin vinksallaan, mutta ei anneta sen häiritä). Ja onhan minulla vielä vuosi aikaa muuttaa mieltäni hääkenkien suhteen, mutta käyttämättä nämä kengät eivät taatusti jää. Tarvitsen sandaaleja muutenkin kuin häämekon seuraksi, sillä edelliset tyttösandaalini (yltiömukavien retkisandaalien lisäksi kun on ihan kiva omistaa vähän naisellisemmatkin versiot) ovat jo melko puhkikuluneet. Uudet tulokkaat ehtinen vetää vielä tämän kesän aikana jalkaani muutaman kerran, ja viimeistään ensi kesänä tallannen niillä katuja sen verran ahkerasti, että häiden aikaan saan nauttia käytön tuomasta pehmeydestä ja kulumista. Vielä kun löytäisin kenkien värisen vyön tai kaksi vyötäröäni koristamaan, niin häälook olisi valmis. Parempi kai ajoissa kuin liian myöhään?

Advertisements
Kategoria(t): Paula ♥. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Uudet sandaalit

  1. Paluuviite: Kengät | Paulasydän

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s