Lukujärjestykset

Vaikka opintoni jatkuvat vasta reilun viikon päästä, olen valikoinut innoissani syksyn kursseja jo elokuun alusta lähtien (tai oikeastaan olin valinnut suurimman osan kursseista jo keväällä, mutta opetusaikataulut julkaistiin vasta kesällä). Rakastan listoja, kalenterin täyttämistä ja aikatauluttamista, joten kurssien kirjaaminen lukujärjestykseen on minulle aina suuri nautinto. Harmi, ettei poikaystävällä ole enää koulua jäljellä, muuten olisin voinut laatia lukujärjestyksen hänellekin. TKK:n kursseissa ei aikataulun suhteen kauheasti valinnanvaraa ole, mutta voi sitä riemua lukiossa, kun kurssit pääsi valitsemaan opetusajankohdan, opettajan ja kaverien valintojen perusteella. Ehkä minusta olisi pitänyt tulla jonkun suuren johtajan sihteeri, niin olisin päässyt sumplimaan aikatauluja oikein urakalla.

Minkälainen syksy minulla sitten on tiedossa? Suunnitelmieni perusteella ainakin mielenkiintoinen, haastava, kiireinen ja varsin hauska. Koulun penkillä luvassa on robotiikkaa parista näkökulmasta, lääketieteellisen kuvantamisen saloja, tuotekehitystä, venäjää… Lisäksi jatkan töissä 12-20 viikkotunnin sopimuksella ja saattaapa tiedossa olla silloin tällöin myös keikkahommia muilta aloilta. Harrastusten saralla syksy kuluu ainakin tankotanssin, teatterin ja italianopiskelun merkeissä. Toivottavasti listalla tulee olemaan myös se lenkkeily, jonka kanssa minulla vielä toistaiseksi on melko avoin suhde. Paljon rakastettavia asioita tiedossa joka tapauksessa, joten blogikin jatkanee kukoistamistaan.

Mainokset
Kategoria(t): Paula ♥. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s