Ruoalla leikkiminen

Enkä nyt tarkoita mitään perunamuussisotaa (vaikka sekin voisi olla aika hulvatonta jossain muualla kuin omassa olohuoneessa), vaan mielikuvituksen käyttämistä ruoan esillepanossa. Välillä on hauska tuhlata muutama minuutti siihen, että asettaa päivän aterian kauniisti tarjolle, vaikka kyseessä olisikin kahdestaan poikaystävän kanssa nautittava simppeli lounas. Ihan näin taiteelliseksi en ole sentään vielä heittäytynyt.

Useimmiten salaattiainekset tulee kuitenkin iskettyä sekaisin isoon kulhoon ja ruoka-annos koottua lautaselle joku ihan muu kuin estetiikka mielessä. Mahassa se menee sekaisin kuitenkin, sanovat ne, jotka länttäävät päällekkäin riisin, kastikkeen, lihan, salaatin ja hyvä jossei jälkiruoankin. Ravintoarvot ovat tietysti tismalleen samat riippumatta siitä, kerääkö annoksensa ajatuksella kootuilta tarjoiluvadeilta vai lappaako ruokaa suoraan kattilasta -mahdollisesti lautasen kautta- suuhun. Mutta eikö vain ruoka maistukin hieman paremmalta, kun on saanut ennen haarukkansa upottamista herkulliseen ateriaan nauttia myös hieman silmänruokaa? Viihtyisä miljöö, sievästi aseteltu annos kauniissa astiassa komean nuorukaisen tarjoilemana… Viimeistä voinee tosin odottaa vain ulkomailla tai muutamissa italialaisissa ravintoloissa, mutta onneksi ainakin seuralainen tarjoaa iloa silmälle -ja mielelle- vaikka ateriana olisi pakastimen perukoilta kaivetut ranskalaiset.

Advertisements
Kategoria(t): Paula ♥ ruoka. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s