Blogi-identiteetin löytäminen

Hupsista. Tulipa näköjään pidettyä blogistakin lomaa aimo tovi. En suinkaan ole pahoillani siitä, että niin pääsi käymään, vaan päinvastoin onnellinen ja ylpeä itsestäni. Olen ensimmäisestä blogistani lähtien vahdannut kävijätilastoja silmä kovana ja toivonut massiivista lukijoiden invaasiota, joka nostaisi minut suosittujen bloggareiden kermaan. En siksi, että saisin tuotelahjoja ja tapahtumakutsuja. En siksi, että kommenttiboksini pursuaisi ylistäviä kommentteja. Nolottaa edes sanoa tätä ääneen, kun olen vasta suostunut sen itsellenikin myöntämään, mutta haluaisin tunnetun blogin voidakseni ystävystyä tunnettujen bloggareiden kanssa. Äärimmäisen noloa, mutta tulipahan nyt vuodatettua tämä synkkä salaisuuteni maailmalle.

Tämän blogin piti olla askel parempaan suuntaan -bloggaamiseen omilla ehdoillani, silloin kun minulle sopii, asioista joista haluan kirjoittaa. Samalla se kuitenkin oli uusi, parempi minä matkalla kohti kuuluisuutta. Olen yrittänyt takoa järkeä päähäni, olen yrittänyt olla vahtaamatta lukijamääriä, olen yrittänyt olla stressaamatta tai innostumatta pienenevistä tai suurenevista kävijätilastoista. Eihän ole mitään järkeä pitää blogia sen takia, että saisi lukijoita että tulisi tunnetuksi että joku niistä superkivanoloisista tunnetuista bloggareista sattuisi löytämään blogin että se vielä innostuisi siitä niin paljon että haluaisi tutustua blogin kirjoittajaan että syntyisi kaunis ystävyys että kaikki eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Huoh. Oikeasti olen sitäpaitsi maailman huonoin ylläpitämään ystävyyssuhteita, mutta yritän vielä elätellä toivoa, että se johtuu vain siitä, etten ole vielä kohdannut niitä ihan täydellisiä ihmisiä, vaikka monia hurjan mukavia tunnenkin. Poikaystävän kanssa olen kuitenkin viihtynyt varsin tiiviin yhteiselon merkeissä jo vuosia, eli ihan toivoton tapaus en sittenkään ole.

Mutta, kuten otsikostakin voinee päätellä, alan ehkä pikkuhiljaa saada sen järjen taottua tarpeeksi syvälle kallooni. En postaustaukoni aikana panikoinut ainakaan kovin paljoa huimien kävijämäärieni romahtamisesta enkä yrittänyt epätoivoisesti keksiä edes jotakin postattavaa kaiken viimeaikoina vallinneen kiireen ja stressin keskellä, kun ei vain jaksanut rakastua mihinkään tai ainakaan julistaa rakkauttaan muille. Ehkäpä blogistani vihdoinkin muodostuu minulle rentouttava, stressitön ja hauska paikka ilmaista itseäni sen sijaan, että pitäisin sitä välineenä tavoitteideni saavuttamiseen. (Niin vissiin. Mutta parempaan suuntaan tässä ollaan ainakin menossa.)

Mainokset
Kategoria(t): Paula ♥. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Blogi-identiteetin löytäminen

  1. Paluuviite: Television tanssiohjelmat | Paulasydän

  2. HEluna the häähullu sanoo:

    mikset vastannut minun kysymykseeni?

    Olis tosi mielenkiintoista kuulla kenen muotibloggarin kanssa haluaisit kaveriksi ? :)

    • paulahelena sanoo:

      No nyt sain näköjään sentään tän läpi, oli joutunut jostain syystä roskaviesteihin :/ alkuperäinen kommentti taitaa olla kadonnut kokonaan, mut tässähän se kysymys tais kuitenkin tulla :)

      eniten koen ehkä postausten perusteella sellasta ”sielujen sympatiaa” no more invisiblen Lauran, Mungolifen Annan, Arezin, too fast for loven Merin ja Tara Banxx (x määrä x-kirjaimia) kanssa mutta blogi tietenkin kertoo ihmisestä loppujen lopuks aika vähän

      • ek sanoo:

        ei millään pahalla, mutta minusta et vaikuta oikein sellaiselta tyypiltä, joka sopisi esim. annan ystäväpiiriin. anna on aika räväkkä, omaa vahvat mielipiteet eikä välitä mitä hänestä puhutaan ja rakastaa tyylikkäitä, näyttäviä merkkivaatteita. sen sijaan sinä vaikutat vähän ’harmaavarpuselta’, liian kiltiltä ja semmoiselta hissukalta, maanläheiseltä ja ei-pinnalliselta, joten en ehkä koe, että sinun ja mainitsemasi bloggareiden ajatusmaailmat välttämättä kohtaisivat.
        minusta ennemminkin sopisit kaveriksi muiden kilttien tyttöjen kanssa, kuten esim. pupulandian jennin, nelliinan, polka dotsin jonnan tai fof:n sallan, tms.

        • paulahelena sanoo:

          hihih, ihanaa et blogin (tai blogien, vai tunnetko annan henk.koht?) perusteella jo analysoidaan kuka sopis kenenkin kaveriks :D totta kyllä et tää mun blogi on varsin neutraali eikä paljasta musta ihmisenä juuri mitään, mut usko pois että oikeessa maailmassa kyllä tunnistan itteni ennemminkin noista sun annaan liittämistä sanoista ku tosta mua koskevasta setistä :D tai MERKKIvaatteet ei tosiaan ehkä oo mikään mun suurin intohimo ja ihan mielelläni oon kans maanläheinen ja ei-pinnallinen mut en mä nyt sit tiiä onks mikään näistä piirteistä niin ratkaseva potentiaalista ystävyyttä kenen tahansa kanssa ajatellen ;) mut että mä kyl repesin ajatukselle et kukaan mut tunteva ihminen kutsuis mua hissukaks! :D

          niin ja kyllä mä noiden sun mainitsemienkin tyttöjen blogeista kovasti tykkään ja esimerkiks sallaan samastun kyllä välillä paljonkin (millä perusteella muuten esim. just salla on erityisen ”kiltti”?) mut enköhän mä kuitenkin ite parhaiten tiedä kenen teksteistä löydän eniten itteäni? :)

  3. HEluna the häähullu sanoo:

    tämä on todella kummallista.
    Olen jo lähettäny kaksi kommentia tähän postaukseen mutta kumpaakana ei näy :( Ja vastaustakaan ei näy?

    Siis onko tässä joku salaesto pääällä vai?!
    harmittaa kovin :(

    • paulahelena sanoo:

      Oho, kumma juttu :o en oo tosiaan mitenkään tarkotuksella kommentointia estäny eikä oo kommentit tullu perille mullekaan :( nyt näytti kuitenkin onneksi edes tää tulleen perille!

  4. HEluna the häähullu sanoo:

    okei kiitti kovasti ku vastasit :)

    Mulle on joskus aikaisemminki varmaan käynt näiden wordpress blogien kanssa että kommentit ei oo menny läpi, missä lie vika

  5. Paluuviite: Pilvivuoristo | Paulasydän

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s