Blogi-identiteetin löytäminen

Hupsista. Tulipa näköjään pidettyä blogistakin lomaa aimo tovi. En suinkaan ole pahoillani siitä, että niin pääsi käymään, vaan päinvastoin onnellinen ja ylpeä itsestäni. Olen ensimmäisestä blogistani lähtien vahdannut kävijätilastoja silmä kovana ja toivonut massiivista lukijoiden invaasiota, joka nostaisi minut suosittujen bloggareiden kermaan. En siksi, että saisin tuotelahjoja ja tapahtumakutsuja. En siksi, että kommenttiboksini pursuaisi ylistäviä kommentteja. Nolottaa edes sanoa tätä ääneen, kun olen vasta suostunut sen itsellenikin myöntämään, mutta haluaisin tunnetun blogin voidakseni ystävystyä tunnettujen bloggareiden kanssa. Äärimmäisen noloa, mutta tulipahan nyt vuodatettua tämä synkkä salaisuuteni maailmalle.

Tämän blogin piti olla askel parempaan suuntaan -bloggaamiseen omilla ehdoillani, silloin kun minulle sopii, asioista joista haluan kirjoittaa. Samalla se kuitenkin oli uusi, parempi minä matkalla kohti kuuluisuutta. Olen yrittänyt takoa järkeä päähäni, olen yrittänyt olla vahtaamatta lukijamääriä, olen yrittänyt olla stressaamatta tai innostumatta pienenevistä tai suurenevista kävijätilastoista. Eihän ole mitään järkeä pitää blogia sen takia, että saisi lukijoita että tulisi tunnetuksi että joku niistä superkivanoloisista tunnetuista bloggareista sattuisi löytämään blogin että se vielä innostuisi siitä niin paljon että haluaisi tutustua blogin kirjoittajaan että syntyisi kaunis ystävyys että kaikki eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Huoh. Oikeasti olen sitäpaitsi maailman huonoin ylläpitämään ystävyyssuhteita, mutta yritän vielä elätellä toivoa, että se johtuu vain siitä, etten ole vielä kohdannut niitä ihan täydellisiä ihmisiä, vaikka monia hurjan mukavia tunnenkin. Poikaystävän kanssa olen kuitenkin viihtynyt varsin tiiviin yhteiselon merkeissä jo vuosia, eli ihan toivoton tapaus en sittenkään ole.

Mutta, kuten otsikostakin voinee päätellä, alan ehkä pikkuhiljaa saada sen järjen taottua tarpeeksi syvälle kallooni. En postaustaukoni aikana panikoinut ainakaan kovin paljoa huimien kävijämäärieni romahtamisesta enkä yrittänyt epätoivoisesti keksiä edes jotakin postattavaa kaiken viimeaikoina vallinneen kiireen ja stressin keskellä, kun ei vain jaksanut rakastua mihinkään tai ainakaan julistaa rakkauttaan muille. Ehkäpä blogistani vihdoinkin muodostuu minulle rentouttava, stressitön ja hauska paikka ilmaista itseäni sen sijaan, että pitäisin sitä välineenä tavoitteideni saavuttamiseen. (Niin vissiin. Mutta parempaan suuntaan tässä ollaan ainakin menossa.)