Luonnontieteellinen museo

Eilen vietettiin poikaystävän 25-vuotispäivää oikein juhlaliputuksen ja kauppojen kiinniolon voimin (toki eräällä Kustaalla sekä pyhillä miehillä saattoi myös olla asian kanssa tekemistä). Alunperin oli tarkoituksemme suunnata koko viikonlopuksi kylpemään Caribian (sen turkulaisen version) lämpöön, mutta minut yllätti työmatka ja poikaystävällekin sattui tälle päivälle menoa, joten siirsimme reissua ja vietimme eilen rattoisan päivän lähiseudulla.

Synttäripäivä piti sisällään digiexpoilua ja Pizza Hutissa herkuttelua, mutta päivän parasta antia oli ehdottomasti Luonnontieteellisen museon Ketkä liikkuvat öisin -teematapahtuma. Edellisestä käynnistäni kyseisessä museossa on varmaankin lähemmäs 15 vuotta, joten vitriinit eläinasetelmineen jaksoivat riemastuttaa. Sinkoilimme poikaystävän kanssa innosta puhkuen vitriiniltä toiselle niin, että pienemmät museokävijät meinasivat välillä jäädä jalkoihin. Ei museo ihan Heurekaa pessyt, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka useamminkin kuin 15 vuoden välein. Voi olla, että seuraava käynti on edessä pikemmin kuin uskonkaan, sillä museon kauppaan jäi suloisen pehmoinen orankiherra, josta en olisi millään malttanut luopua. (Joulupukki poikaystävä, huomaa edellinen!)

Advertisements
Kategoria(t): Paula ♥. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Luonnontieteellinen museo

  1. Paluuviite: Sympaattinen orankiherra | Paulasydän

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s