Farkkuhaalari

Vihdoinkin minullakin on haalari! Kaikenmaailman jumpsuitit ja onepiecet ovat vallanneet katukuvaa ja blogeja jo hyvän aikaa minun kuolatessa vierestä ja metsästäessä vaivihkaa omaa, täydellistä vessakäyntien vaikeuttajaani. Onhan minulla toki violetti teekkarihaalarini, mutta nyt on kyse jostakin huomattavasti päräyttävämmästä. Vai mitäs sanotte?

Eksyin kuin eksyinkin kampituspäivien aikana Kamppiin enkä voinut olla huomaamatta Benettonin päivitettyä versiota lappuhaalareista. Toivoin rahanmenoa välttääkseni haalariasian paljastuvan sovittaessa täydelliseksi flopiksi, mutta siinähän kävi sitten aivan päinvastoin. Erityisesti ihastuin tuon etumuksen monikäyttöisyyteen -sitä voi pitää sekä rennosti alhaalla että nostaa ylemmäs niin, ettei haalarin alle tarvitse pukea paitaa. Vaikka overallini toimiikin mainiosti erilaisten puseroiden kanssa, en voi olla odottamatta niitä kelejä, joissa haalarin alle riittää bikiniyläosa ja lahkeet pääsee käärimään lyhyiksi…

Rahanmenokaan ei loppujen lopuksi ollut niin suurta kuin pelkäsin, sillä kampituspäivien kunniaksi hinnasta lähti 30% pois ja lompakossa poltteli muutama kymppi synttärirahoja. (Oikeastaan ne fyysiset synttärisetelit olivat kyllä jo hävinneet ruokaan ja muihin perustarpeisiin, mutta ajattelen lahjana mieluummin tätä vaateihanuutta kuin muutamaa koululounasta…)

PS. Kuvien valaistusolosuhteet ovat vähintäänkin mielenkiintoiset, mutta ehkä tuosta suunnilleen selvää saa.

Mainokset
Kategoria(t): Paula ♥. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Farkkuhaalari

  1. M sanoo:

    Vau, onpa kyllä hieno haalari! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s