http://karpalokinuski.wordpress.com/
http://karpalokinuski.wordpress.com/
http://karpalokinuski.wordpress.com/
http://karpalokinuski.wordpress.com/
http://karpalokinuski.wordpress.com/
Pahoittelut hiljaiselosta täällä, mutta joskus se inspis vain loppuu. Uudella innolla jatketaan uudessa blogissa, tällä kertaa ilman teemarajoituksia ja muita rasituksia. Ei kannata mitään kauheen suureellista odottaa, mutta tervetuloa kurkkimaan!
Hepskukkuu! Asuilla jatketaan, kun ei ole järkevämpääkään sanottavaa ja r a k a s t a n tuota löytämääni uutta kuvauspaikkaa. Mikä tuuri, että löytää kaksi mainiota poseerauspaikkaa parin päivän sisään. Tai teidän silmissänne ehkä ennemminkin harmi, kun en sitten postaa muuta kuin samoja tunikoita putkeen. No josko sitä seuraava postaus olisi vaikka jotakin hieman sisällökkäämpää (esim. haastetta tai ruokaa, miten niin mielikuvitus nollassa?)
Siinäpä pari hellepäivien toimistoasua, joista varsinkin nahkashortsit sisältävästä tykkäsin hurjasti kaikista kasariviboista huolimatta. Huomenna taitaakin päästä testiin tänään löytynyt vyö jomman kumman tunikan kanssa…
Meikäläinen tuntee itsensä pahemmanlaatuiseksi matkiapinaksi, kun haastepostaus oli Mungoannan inspaama ja nyt on asukin. Ja seuraavaan haastekohtaankin voisin kopioida Annan tekstin miltei sanasta sanaan. Mutta minkäs teet, kun naisella on kiva tyyli ja hyvät ajatukset. Ja kaiken lisäksi kyseisen mimmin sekä matkatoverinsa blogit ovat tällä hetkellä oikeastaan ainoat, joita jaksan kunnolla seurata. Postatkaa enemmän, tytöt!
Mutta siihen asuun. Löysin täydellisen kuvauspaikan Ruohiksesta, kameran sai aseteltua juurikin Indiedaysin asukuvaoppien mukaiselle lantion korkeudelle eikä ihmisiäkään ihan kamalasti kulkenut ohi. Yhden pyöräilijän meinasin kyllä taklata rynnätessäni kameraan tallentunutta otosta katsomaan. Mutta siihen asuun, Paula, a s u u n.
Näitä kuvia katsoessani muuten päätin heittää romukoppaan tuon kaavailemani signature-tyylin sandaalien tunkemisesta farkunlahkeiden päälle. Näyttää nimittäin harvinaisen idiootilta. (Voi miksi en ole vielä uskaltanut tarttua isältä nimpparilahjaksi saatuun porakoneeseen ja iskenyt peiliä seinään, helpottaisi meinaan hieman pukeutumista, kun näkisi itsensä myös vyötäröstä alaspäin…)
Erityistä rakkautta asussa herättää tuo puuterinen tunika, jonka bongasin eilen Vilasta pitkän shoppailutauon jälkeen. Mukaan piti napata paidan tummansininen kaksonenkin, kun olivat niin täydellisiä toimistolla istumiseen. Tykkään!
Päivä 1 – Esittele itsesi Päivä 2 – Eka rakkaus Päivä 3 – Minun vanhempani Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään Päivä 5 – Mitä on rakkaus? Päivä 6 – Minun päiväni Päivä 7 – Paras ystäväni Päivä 8 – Se hetki Päivä 9 – Uskoni Päivä 10 – Päivän asu Päivä 11 – Sisarukseni Päivä 12 – Käsilaukussani Päivä 13 – Tällä viikolla Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään? Päivä 15 – Unelmani Päivä 16 – Eka suudelmani Päivä 17 – Mieleisin muistoni Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni Päivä 19 – Kaduttaa Päivä 20 – Tässä kuussa Päivä 21 – Toinen hetki Päivä 22 – Tämä järkyttää minua Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään Päivä 25 – Ensimmäinen Päivä 26 – Pelkään Päivä 27 – Suosikkipaikkani Päivä 28 – Ikävöin Päivä 29 – Tähän pyrin Päivä 30 – Soittolistallani Päivä 31 – Viimeinen hetki
No oho. Bloglovinissa odottelee taas lähemmäs kolmesataa lukematonta postausta, kun ei vain kiinnosta, ja omakin bloginrääpäle on joutunut ihan hunningolle. Mungoannan inspaamana kuitenkin haasteelle jatkoa, kun postaukseen sopivat kuvatkin muokkasin tässä joku päivä.
Postauksen kuvat ovat teiniydenmenetyssynttäreiltäni, joissa teemana oli pissispukeutuminen -ei siis pidä luulla, että kuvissa näkyisi normilookini muutaman vuoden takaa. Kyseiset kekkerit eivät ehkä olleet mieleisimmät syntymäpäiväni mutta kiistatta humalaisimmat. Itseasiassa lasken 20-vuotispäiväni juhlallisuudet edelleen ainoaksi kerraksi, kun olen ollut oikeasti kännissä.
Lapsena synttärini olivat aina mielettömän siistejä. Kemuihin kutsuttiin koko luokka ja ohjelmassa oli milloin naamiaisia, milloin vanhempien kehittelemiä huikeita tehtäväratoja. Kaverikestien lisäksi synttäreitä järkättiin sekä isän että äidin puolen sukulaisille, joten parhaimmillaan yhden ikävuoden lisääntymistä saatettiin juhlia kolmesti. Kakunteossakaan ei tuolloin mielikuvitusta säästelty: laskettelurinne snöreneistä väsätyillä hiihtohisseillä on muistissa edelleen. Mutta yltääkö mikään näistä lapsuuden pippaloista kaikista mieleisimmäksi?
18-vuotispäivääni juhlittiin kunnon megakemuilla. Juhlat alkoivat tanssiaisilla, joissa neitoset liitelivät iltapuvuissaan ja herrat astelivat frakit ja silinterit yllään. Tanssien jälkeen suunnattiin koko koulun voimin jatkoille Makasiineille, jossa seuraamme liittyi vielä muutama sata ihmistä lisää. Paikalle oli värvätty bändi ja baarimestarit taikoivat drinkkejä meille täysi-ikäisyyden jo saavuttaneille. Aamuyöllä tuhkimot ja prinssit suuntasivat koteihinsa jalat väsyneinä mutta onnellisina. Ikimuistoiset varmasti nämäkin kemut mutta entäpä mieleisimmät? (Jos joku vielä jäi ihmettelemään 18-vuotiaan Paulan synttärinjärkkäysresursseja, niin viiden pisteen vihjeenä kerrottakoon syntymäpäivieni olevan helmikuun puolivälin tienoilla.)
Vaikka kenties yllämainittuja vaatimattomampia, ovat mieleisimpiä synttäreitäni olleet aivan viimeisimmät. Poikaystävän kanssa kahden vietetyt hetket, mielikuvituksekkaat lahjat, herkulliset ateriat. Ei onnistunut syntymäpäivä vaadi enempää kuin tiedon siitä, että saa vanheta yhdessä rakkaimpansa kanssa.
Kun auringon kuumentama sisäilma alkaa tuntua liian tukahduttavalta, niin pulahdus viileään veteen alkaa tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Kun sen lisäksi sattuu asumaan kilometrin päässä lähimmästä uimarannasta, niin ajatuksen toteuttaminenkin on helppoa. Ei muuta kuin bikinit päälle, maksimekko niskaan ja menoksi!
Vesi osoittautui juuri sopivan raikkaaksi, joten pienen epäröinnin jälkeen lensi tämän tytön talviturkki pipoa myöten. Kaupanpäällisiksi vielä kiva surffitukka, niin että kiitoksia vaan Salla ideasta. Ei ole enää!
Paulasydän 